perjantai 21. syyskuuta 2012

Raskas viikko

Mä en yleensä tälläisiä asioita nettiin kirjoittele, mutta ehkä olo vähän helpottaa kun saan sen kirjoitettua edes. Alkuviikosta kaikki oli vielä "ihan hyvin", mutta ounastelin jo jotain ikävää, kun sunnuntaina yhtäkkiä alko nipistää vatsasta kesken ratsastuksen. Se kuitenkin meni ohi, mutta tiistai iltapäivällä iski taas karu totuus vasten kasvoja... menin vessaan ja oli tullut veristä vuotoa. Paineltiin Matiaksen kanssa TK:n, kun neuvolasta käskettiin hakea lähete ja mennä Seinäjoelle. No, eihän ne TK:ssa mitään lähetettä suostunu antamaan. Yllättävää! >:( Kipulääkereseptin vain lykkäsivät käteen.

Mulla oli onneksi seuraavalle päivälle aika klo 17.00. Seinäjoen naistentautien poliklinikalle. Ja jos joku ei vielä tajunnut, niin olin siis raskaana. Ja aika Seinäjoelle oli sitä varten kun viikkoa aiemmin ei löytynyt vieläkään sydänääniä ja raskausviikkoja olis pitänyt olla nyt jo 10. Siellä sit totesivat et keskenmeno on tosiaan alkanut ja sikiökin sielä oli ollut joka oli jostain syystä kuollut jo aika varhaisessa vaiheessa. Ottivat mut siis heti osastolle ja aloitettiin lääkkeellinen tyhjennys.

Mä en muista ikinä saaneeni niin kipeää kun silloin sain... jos se olikin henkisesti raskasta niin fyysisesti se oli vielä raskaampaa. Onnea vaan niille jotka haluaa synnyttää ilman kipulääkkeitä. Mä olisin varmaan kuollu ilman niitä! Ekat supistukset tuli aika pian lääkkeen annon jälkeen ja aina kun ne koveni niin porua piti vääntää. SE SATTUI! Hipsin vessaan supistusten välissä Matiaksen kans et saadaan mulle sairaalan housut jalkaan, mut sit yhtäkkiä tuli jotain ja kastu sukat ja kaikki. Kun hoitaja tuli, hän totes et se oli lapsivesi... no, nyt tiedän mitä se on kun se tulee.

Sen jälkeen sain hetken hengähtää kunnes kävin uudelleen vessassa ja sen jälkeen kivut nousi niin korkealle että mua heikotti, oksetti, väsytti... en jaksanu edes itkeä kun olin mennä shokkiin. Veri meinas lakata kiertämästä kropassa ja käsiä ja jalkoja, jopa kieltä alko pistellä. Ja vaikka kuinka yritin olla rentona niin ei onnistunu. Tuntu et jalat vaan alkaa krampata. Siinä vaiheessa sain onneksi kipupiikin ja viikset naamalle jotta saan lisähappea. Sitten tilanne alko rauhottua. Olin ihan lopussa siinä vaiheessa ja mietin että tältäkö mummusta tuntui kun hän makas kipuineen kuolinvuoteella mahaansa pidellen...

Kun jaksoin, kävin taas vessassa ja siinä vaiheessa sit tuli istukka ym. ulos. Sen jälkeen kivut helpotti ja tavallisia menkkakipuja kummempia ei enää onneksi tullut. Matias lähti yhdeksän aikaa illalla kotia, kun elukat piti hoitaa. Mä jäin yöksi osastolle. Torstaina päivällä pääsin sit kotiin kun oli tsekattu et kaikki oli tullut ulos. Kirjaimellisesti tuli "tyhjä olo".
Eihän tuo nyt suunniteltu raskaus ollut, mutta mulle tuli ensimmäinen keskenmeno tämän vuoden maaliskuussa. Se oli tuulimuna ja kivut ei ollu ollenkaa niin pahat vaikka silloinkin tyhjättiin lääkkeellisesti Seinäjoella. Mutta että jo toinen kerta samalle vuodelle ja tää tuntu joka lailla paljo pahemmalta... nyt mua odottaa ainaki 1 oma lapsi taivaassa kun täältä joskus lähden.

Ja laittoi tämä muutenkin miettimään asioita ihan eri tavalla kuin tähän asti. Mähän en siis ole koskaan halunnut lapsia ja ne on aihettanu mussa enemmän ällötystä kuin että olisin halunnut mennä niille lällyttelemään ja lepertelemään. Kun ensimmäisen kerran tajusin olevani raskaana olin ihan paniikissa. Toivoin ja rukoilin että se vain katoaisi pois... ja niinhän siinä tavallaan kävikin... mutta aloin jo tottua ajatukseen, koska se meni kesken vasta 11 viikolla. Ja sen jälkeen en pitänyt ajatusta lapsesta enää niin pahana ja jotenkin aloin osata suhtautua toistenkin lapsiin eri tavalla.

Kun ny sitten plussasin toisen kerran, niin enemmän sitä tuli hienoinen hymy naamalle kuin paniikki tai pelko. Kuitenkin kun odotus selvisi alkoi TAYSin lääkäri ja oma äiti hokea, että en mä jaksa sitä hoitaa. Kun on tuo aivovamma ja kaikki muutkin vammat ja kun mä tarvin itsekin lepoa päivittäin jotta jaksan... Siksi toivoin, että tämä ei menisi kesken vaikka tiesin jo siinä vaiheessa että sydänääniä ei ollu lyödetty. Nyt kaikki vain hokee, että mun ei saa yrittää tulla raskaaksi vaikka nyt ensimmäistä kertaa elämässä on sellainen olo et olisin valmis siihen. Ja kaksi keskenmenoa takana... pelottaa että jos mä nyt odotan vuoden tai jopa useamman niinku ne olettaa, niin mitä jos en pystykkään enää sitten tulemaan raskaaksi jos nytkin on jo näin vaikeaa. Ja onhan Matiaskin jo viiden vuoden päästä 38v.!

Ja tiedän, että tällä elukkamäärällä ja Matiaksen nykyisen kotona olon määrällä en luultavasti ehkä jaksaisikaan vauvaa. Ajattelin ensin jopa, että ehkä sitten kun noita eläimiä vanhimmasta päästä on muutama menny sateenkaarisillalle... mutta miten uskallan odottaa? Koiratki voi kaikki elää vielä vaikka 10v.! Joten nyt oon jopa pienessä päässäni tullu siihen tulokseen, että tilanteen vaatiessa luovun sitten mieluummin muutamasta eläimestä... minä joka ajattelin aina että ennemmin meiltä lähtee laps ku yksikää elukka ikinä! Mitä mulle on tapahtunu...? Enhän mä tunnista ittiäni enää ollenkaa...

5 kommenttia:

  1. Voi ei. :( Suuren suuret pahoittelut. Ei ole yhtään kyllä reilua..
    Lapsenteko on kyllä aikamoista arpapeliä.. Joillakin tärppää heti ja kaikki menee hyvin ja toiset taas käyvät vuosikausia lapsettomuushoidoissa. Toiset saa kaksosia tai kolmosia ja toiset taas ei yhtään mitään.

    Kovasti voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  2. Voi Johanna... :'( Oot rakas <3 En keksi muuta sanoa... Alkoi ihan itkettää täällä ruudun toisella puolen..

    VastaaPoista
  3. Kylmät väreet meni ja kyyneleet nousi silmään. :( En osaa sanoa muuta... elämä on epäreilua... :(

    VastaaPoista
  4. *Halaus*
    Nyt ei sanat auta, mutta olet vahva, hurjan vahva ihminen! Ihminen kehittyy koko elämänsä ajan, eikä ole väärin käydä läpi ja kyseenalaistaa omia käsitteitään tulevaisuudesta. Kaikesta voi päätellä, että mielesi sopukoissa on kypsynyt ajatus äidiksi tulemisesta eikä se ole pahasta, päin vastoin. Hirveästi voimia sinulle, Johanna!
    -H

    VastaaPoista
  5. Voimia kovasti täältäkin =(
    AnnemariKo sanoi hyvin, eipä siihen voi muuta lisätä =(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!