tiistai 14. tammikuuta 2014

Tulihan se lumi (ja talvi) sieltä!

Ihanaa! Maa on valkoinen ja ulkona kirpsakat -25 astetta pakkasta! Tosin mulle olis riittäny ihan -10°C, mutta en valita. Jos vaikka pöpöt vähän kuolis.



Olin tuossa heti alkuvuodesta Lapissa mökillä 5 päivää ja siellä sitä lunta olikin paikka paikoin (ainakin Syötteellä) jopa puoli metriä. Meidän mökin lähimaastossa 10-40cm.

Pikku-Syöte

Matias jäi kotiin hoitamaan hevosia ja Mariannekin oli autellut karsinoiden siivoamisessa ja käynyt liikuttamassa Kamia ja Masia. Pedro on vähän rauhoittunut käsiteltäessä, kun saa päivät olla pikkulaitumella. Siellä on enemmän tilaa juoksennella ja purkaa energiaansa. Masi, Kami ja Luna on saanu olla nyt isolla laitumella ja Aava on ollut Ninon seurana omassa tarhassaan. Tosin välillä Aavakin on päässy irrottelemaan isolle laitumelle.

Masilta lähti kenkäkin irti mun reissun aikana ja nyt sitten toissapäivänä naapuri kävi sen lyömässä takaisin kiinni. Samalla vuoltiin Lunan kaviot. Ne tuntuu kasvavan tuplasti nopeampaa kuin muiden kaviot ja halkeilevatkin sitten tosi herkästi kun koko ajan sais olla vuolemassa ylimääräistä pois.
Nyt kun Masilla oli taas pitoa kavioissa, niin Marianne kävi tekemässä sen kanssa eilen Panttikylän lenkin (olikohan se nyt jotaki 8km päälle) ja testas samalla vähän oliko tiet liukkaat. Ilmeisesti pito oli hyvä, kun kävi sitten Kaminkin kanssa tekemässä vielä melkein saman lenkin. Oli kääntynyt vähä ennemmin jo takaisinpäin. Kami oli saanut kunnon siedätyshoitoa autoille! Kuulemma 15 autoa menny ohi, joista 2 ekaa oli pitäny säikkyä kun eivät olleet voineet yhtään hidastaa. Ja jossain kohtaa oli yhtäkkiä näkyny jotain oranssia pomppimassa ylös ja alas (lapsi trampoliinilla) jota Kami oli säikähtäny kunnolla ja kääntyny vauhdilla kotia päin. Oli Marianne sen sitte saanu taluttamalla siitä ohi. En tiä onko Kamilla menossa nyt joku "teinivaihe", kun se on alkanut mukamas hirveesti säikkyä kaikkea ja pitää puhallella ja puuskuttaa kauhiasti ennenkö tilanne on ohi. Toki, on sen kanssa paljo vähemmän nyt tehty että silläki voi olla osuutta asiaan. Toivottavasti asia korjaantuu jahka saadaan tuo juniori tuolta masusta ulos ja mä pystyn taas kaahimaan hevosen selkään. :P

Tänä aamuna Nino sai juosta tallihommien ajan irti tallissa ja ladossa. Sen meinas jo eilen tulla kylmä loimituksesta huolimatta, joten jätin sen sitten suosista sisälle. Muut näyttää olevan ihan tyytyväisiä oloonsa tuolla ulkona, kunhan jaksan käydä viemässä välillä lämmintä vettä ja heinää on naaman edessä. Vähän sais nämä pakkaset lauhtua, niin tarkenis koiratki käydä lenkillä ja pääsis Ninokin taas ulos. Pedronkin muuten loimitin tänään. En löytäny sen omaa fleeceloimea mistään joten laitoin sille sen tammojen loimen (vuorellisen sadeloimen alle) josta oon kuvia luvannu. Tässä nyt sit ois pari kuvaa, vaikkakin Pedron miehisyys saattaa nyt vähän kärsiä. x)


Pretty Bird :D