sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Perjantain vauhtimaasto ja muuta pientä

Marianne oli tullutkin jo torstaina Kauhajoelle ja tuli sitten perjantaina puolilta päivin meille ja lähdettiin maastoon. Kipitettiin isoa tietä Hautsikkaan missä ravailtiin ensin. Käännyttiin yhdelle sivutielle jolla nostettiin laukka. Hepat sai painella ihan niin lujaa ku halusivat ja Nasukin laitto aina vaan isompaa vaihdetta päälle kun Masi lähestyi takaa. En varmaan paljo valehtele jos sanon että melkein kilometrin saivat paahtaa täysiä. Mincakin oli mukana ja sain tosissaan juosta jotta pysyi edellä. Se kun ei halua hevosten takana tulla. >:) Takaisin risteykseen mentiin vähä rauhallisemmin vuorotellen käynnissä ja ravissa. Jatkettiin vielä Pantinkorpea kohti ja hepat sai ottaa vielä toisenki laukkaspurtin.

Takaisin lönkyteltiin käynnissä ja olisko 1,5km jälkeen ku Nasun vauhti meinas taas alkaa vaan kiihtyä ja sukaistiinkin sitten mettätielle ja sen kautta kotia. Kummasti hiipui taas Nasun vauhti ku raukka joutui tarpomaan paikka paikoin mahaan asti ylettyvässä hangessa. Masi pääsi paljo helpommalla. Mutta yllättäen ku päästiin taas auratulle tielle alkoi Nasun vauhti kiihtyä tikittäväksi yritykseksi nostaa raville ja tulin sitte alas ja talutin sen kotia jotta se ihan oikeesti käveli rauhassa loppumatkan. Kotona hoidettiin ja loimitettiin heppaset ja Marianne laittoi kylmägeelin Masin jalkoihin.

Eilen olin itte iltapäivään asti Lähetyskahviossa tuuraamassa ja Marianne kävi kaverinsa kanssa 1,5km kävelylenkillä Masin ja Nasun kanssa. Hyvää palauttavaa liikuntaa perjantaisen hikilenkin jälkeen.
Tänään Hanna tuli Dumle-ponin kanssa meille aamupäivällä ja pestiin se. Dumle on niin pieni, että mahduttiin sen kanssa köökkiin eikä tarvinnu edes mennä lottaamaan tallin puolelle. Pesun jälkeen virittelin sille Nasun vanhasta fleeceloimesta loimen ja saa pitää sen ja käyttää niin kauan ku tarvii ja heittää sitte pois. :P

Sopeva Dumle tuli pesulle.

Tee se itse loimi. Ajaa asiansa! ;)

Dumle-paketti. :D


2 kommenttia:

  1. Ai teilläkin joutuu taluttaan kotio :-D ihanaa, kohtalotoveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina välillä. Varsinki tuollasen vauhtilenkin jälkeen. Jos en nosta koko lenkin aikana ravia isompaa vaihdetta, niin sit pysyy ihan ok vauhdissa. >:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!