perjantai 14. joulukuuta 2012

Eläinten joulurauhan julistus

Tänään oli jännittävä päivä. Illalla oli Kauhajoen Koiraharrastajien järjestämä Eläinten Joulurauhan Julistus johon mä olin lupautunut menemään Nasun ja Masin kanssa. Ja saatiimpa vielä vetää koko kulkue. Se lähti entisen K-supermarketin pihasta ja päättyi kirkon eteen jossa pappi sitten julisti joulurauhan, laulettiin Maa on niin kaunis ja lopuksi tarjolla oli glögiä ja pipareita.

Mä pääsin jo vähän varemmin Lähetyskahviosta jotta ehdittiin hyvin laittaa pollet valmiiksi Sofian kanssa. Eikä sitä aikaa kyllä liikaakaan jäänyt, kun oltiin keskustassa vasta 17.20. ja kulkue lähti vähä jälkeen puolen. Ja tulipa sitten testattua sekin, että ei nuo mun hummani aiva hermoheikkoisia oo kun pystyivät kävelemään noin vaan keskustan läpi kauhea letka koiria (ja yksi kissa!) perässään. :D

Ja Masi meni kyllä tosi hienosti koko matkan ja seisoi rauhassa paikoillaan aina ku piti. Nasu sen sijaan koitti vähän kyttäillä jotain ja kun päästiin kirkon eteen, se ei olisi malttanu seistä millää paikallaan. Juotiin silti glögit ja hepatki sai piparit. :) Käveltiin siitä sitten vielä meidän keskustan tuvalle muutama satametriä, niin saatiin lastata hepat rauhassa omassa pihassa.

Kotona hoidettiin heppaset ja jätettiin  ne sit talliin, kun ulkona oli niin kamalan kylmä tuuli. Kami joutui olemaan yksin tarhassa yhdeksään asti.

Jouluinen Masi


Nasu sai rapsutuksia

Lähdössä vetämään kulkuetta

Kaks tonttua :P
 
Niin ja oltiinhan me eilenkin Kirsin kanssa maastossa. Sai pollet viä vähän purkaa energioita ennen kulkuetta, ettei oo liikaa virtaa. Muuten koko Jerkunlenkki meni hyvin, mutta kun loppusuoralla otettiin laukkaspurtti ja Masi ja Kirsi tuli liian lähelle, heitti Nasu kunnon pukin. Nostin sen jälkeen viä hetkeksi laukan ja sit siirryttiin loppukäynteihin.

3 kommenttia:

  1. Ai vitsit, oli varmasti mahtavaa osallistua ja varmasti katsojatkin tykkäs!!
    Ja hieno vetoauto teillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! :) Viä ku hepat oli niin nätisti. ^^ Paljo saatiin katseita ja jotkut ajo ohi edelle, pysäköi parkkiin ja tuli ulos katsomaan ja ottamaan kuvia. :)
      Eikö ookki. Ei hyydy ekaan mäkeen. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!