lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulunajan touhuja

Olin nettipimennossa koko joulun, kun kone päätti olla menemättä nettiin. En tiä halusko sekin joululomaa, kun heti joulun jälkeen alkoi taas toimia. :D
Ajattelin nyt sitten vielä kirjoitella joulunajan kuulumisia.

23.12. Marianne tuli Jyväskylästä kotiin jouluksi ja käytiin maastossa Masin ja Nasun kanssa. Mentiin vaihtelun vuoksi Hautakorpeen. Iso tie (vajaa km) mentiin käynnissä ja Hautsikantiellä siirryttiin raviin jota jatkettiinki sit yli kilometrin verran. Käännyttiin sivutielle jolla nostettiin laukka ja laukattiin aina kääntöpaikalle asti. Takaisin päin tultiin palanmatkaa ravia pitkin ohjin. Nasukin malttoi sitten kävellä takaisin Hautsikantielle. Sielä ravattiin taas pitkän matkaa, aina siihen asti kun käännyttiin mettäpolulle. Marianne ja Masi sai mennä edellä, ettei Nasun tarvinnu lyhyillä jaloillaan aurata tietä. :P Loppumatka me mentiinkin käynnillä. Saatiin ihastella niin hienoa, värikästä auringonlaskua ja loppumatkasta kuukin valaisi sen verran, että alkoi näkyä meidän varjot maassa. Ja kuun vierellä loisti tosi kirkkaana tähti (tai planeetta Mariannen mukaan, mulle se oli tähti xP). Oli tosi hieno lenkki jolla oli hyvä aloittaa joulunvietto.

24.12.Aattona Marianne oli käyny tekemässä pienen lenkin Masin kanssa ilman satulaa ku me käytiin haudoilla. Ponit ja kaikki muutkin eläimet sai vähän ylimääräisiä herkkuja. :) Joulupäivänä pollet sai kans vaan viettää vapaata ja illalla syötin niille isot jouluomenat. Tais maistua. Lisäksi meillä kävi vieraita jotka kävi ihastelemassa vähä Nasua ja Masia tallinkäytävällä ja syöttivät myös porkkanaa ja leipää niille. Ja hepat tykkäs. :D

Tapaninpäivänä 26.12. saatiin kuin saatiinkin kärryihin pyörät ja päästiin vähän ajelulle Masilla. Mentiin Matiaksen kans äiteen ja isseen työ ja ajelutin äitiä, Janikaa ja Juhaa siä mettätiellä. Janika ja Juha oli 2 kiekkaa kyytillä. Sanna ei ehtinyt valitettavasti ajelulle, ku mun alkoi jo tulla kylmä ja oli pakko mennä kotia. Masi tykkäs lujaa kun sai mennä kärryjen edessä. Kun se ravas, siitä oikein näki että sen olis tehny mieli pinkoa vaikka vähä lujempaaki. :) Ja mä olin niin onnellinen mun uudesta lahjaksi saamasta ottalampusta. Kyllä meinaan näkee ja kauas! Kotona otettiin Masi pois kärryjen edestä ja loimitettiin se ja se sai jäädä viä hetkeksi tarhaan ennenkö menin sit tekeen iltatallin.

27.12. mun piti taas lähetyskahvioon mikä harmitti vietävästi kun olis ollu niin hyvä keli ja mittari nollassa. :/ Marianne oli onneksi sit käyny tekemässä edes Masilla pienen lenkin taas ilman satulaa.

Yritys hyvä 10... :D

3 kommenttia:

  1. Minkä lampun sait? Mä sain crx 350lumenin, kyllä näkee!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LedLencer 200lumenia. Tuollaki jo näkee, niin mahtaa se sun oma jo sokaista vastaantulijat. xD

      Poista
  2. Pitäis itte kans hankkia kunnon ottalamppu, nuolla halpis lampuilla näkee vaan metrin etiäpäin.. :/

    Masi on sitte yhtä innokas kärryjen vetäjä kuin Rambo :D Rambosta kans kyllä huomaa, että kärryjen vetäminen on se sen juttu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!