Hanna ei päässytkään eilen ratsastamaan joten tuli tänään. Hanna sai nyt kokeilla mennä Masilla. Mentiin maneesille, kun kentän pohja on vähä huono sateiden jälkeen. Masi sai ensin vähän ihmetellä, että mikäs paikka se taas olikaan. Sitten laitoin Hannan töihin. Ihan vaan perusjuttuja, mutta kyllä niissäkin hiki tuli.;) Uralla suoraan kävelemistä ja kulmiin menemistä. Kokeili vähän ravata suoralla uralla, mutta sitten laitoin ne menemään isolla ympyrällä.
Siinä Masi vasta kokeili tarviiko sen tehdä mitään. Kokeili vähän oikoa, lähti väistämään yhtäkkiä ulospäin pohkeesta välittämättä, kiilas ympyrän keskelle lapa edellä jne. Aikansa kun Hanna väänsi ja tahkos pohkeet läpi, niin Masi alkoikin mennä raviympyrällä tosi nätisti. Niinku kuvistaki huomaan. Vähä vain oli keventäessä tahti välillä hukassa, mutta eikö se sieltä pikkuhiljaa löydy.
Hanna sai kokeilla vähän laukannostojakin pitkillä sivuilla. Masi meinas taas ensin vähän säästellä itseään, mutta kunnon käskyllä ja parilla puolipidätteellä ennen nostoa alko laukannostotki sujua. Tosin melko vauhdikastahan se laukka oli.
Loppuun laitoin Hanna vielä ravailemaan Masin kanssa uralla pitkin ohjin niin että Masi alkoi venyttää kaulaa pitkälle alas. Ensin vauhti meinas olla liian kova ja Masi yritti aina lyhkäisille sivuille hidastaa käyntiin. Muutaman yrityksen jälkeen sekin kuitenkin alkoi onnistua ja Masi meni lopulta tosi nätisti pitkin ohjin. Kokeilivat vielä käynnissä kentän yli kääntymistä pelkästään pohkeilla. Masi kääntyi kyllä, mutta vähä pitkillä piuhoilla meni viesti perille. Välillä piti ohjalla muistuttaa että sitä pohjetta piti kuunnella vaikka ohjat onki löysällä.
Ravailujen jälkeen lampsivatkin sitten kotia. Mä ajoin autolla edeltä. :P Vähä oli tavallista enemmän tullut nestettä Masin takajalkoihin, mutta johtunee varmasti paljolti maneesin normaalia pehmeämmästä pohjasta.
Ei oo innostanu bloggaus, mutta mainittakoon nyt se että Sofia kysyi maanantaina voisko se tulla ratsastamaan Nasulla pitkästä aikaa. No lupasin, nyt kun itse en saa ratsastaa. Kävivät sit tekemässä heti ma Töyhtöhyypän lenkin, Hanna Nasulla ja Sofia Masilla. Olivat lenkillä tunnin ja se oli menny ihan hyvin. Laukkapätkällä Nasu oli meinannu innostua ja Hannalta oli pudonnu jalustinkin jalasta, mutta oli pysyny kyydissä ja saanu ponin ruotuun.
Tänään Sofia kävi sit ratsastamassa Nasulla maneesissa. Ihan sileällä työskentelivät joka askellajissa paljon ympyröitä ym. kaarroksia tehden. Kovasti lujaa meinas Nasu hengästyä, kun maneesin pohja oli just myllätty. Kattoo jos käytäis Hannan kans Masilla maneesissa v-loppuna. Saa Hanna ottaa vähä turvallisesti tuntumaa Masiin seinien sisäpuolella.
Pää humisee tyhjyyttään eikä oikein mikään onnistu... ja juuri kun mä eniten tarttisin ratsastusretkiä niin en voi tehdä niitäkään. Lääkäri totesi tänään oik. olkapäässä kiertäjäkalvosinoireyhtymän ja määräsi oik. käden "käyttökieltoon" pariksi viikoksi (vaikka se on ollu kipeä jo 3vk, löin rautakangella tolpan ohi ja se revähti).
Oon siis vaellellu vain koirien kans päämäärättömästi ensi Venlan ja Mincan kans (poikettiin äitin työnä) ja sitte perään kääpiöiden kanssa... kuvailin sitte vaan videopätkiä aikani kuluksi ja väsäsin niistä alle olevan videon. Tätä vois sit varmaan sanoa nk. videopostaukseksi.
Voisko tämänhetkistä mielentilaa muuten enää kuvata... juuri kun olin ajatellu, että mikään ei voi mennä enää pieleen niin koin eilen illalla sellaisen järkytyksen ja menetyksen että itsesyyttelyn loppumiselle ei näy loppua... mun pieni rakas Muscani... :'( ...omasta ekasta pentueesta, oma ensimmäinen b&t kasvatti ja vieläpä narttu joka tottakai jäi kotiin kun sellainen pitkän odotuksen jälkeen syntyi... mun Muscani jäi eilen auton alle. x'( En ehtinyt kun ottaa Muscan syliin, kun näin sen silmistä että se oli siinä. Pienen häivähdyksen hetken näin sen silmissä sen tuskan minkä se koki kun jäi auton takarenkaan alle ja sitten se oli poissa. Itkin onnesta kun se syntyi ja sain sen pienen nyytin kädelleni. Nyt se kuoli samoissa käsissä, samassa sylissä, mutta surun kyynelten saattelemana. Vain sekunneissa elämä poistui siitä nyytistä joka oli mulle rakkain nuosta kaikista. :'(
R.I.P. RAPID MASTER'S MINOR MUSCA 22.7.2007-23.9.2012
Musca ja Black-pentue
♥ Jostain syystä kun tein blogiin uutta ulkoasua, mun oli pakko laittaa Muscasta joku kuva tuohon yläbanneriin... tätäkö se nyt sitten tiesi... :(
Ihan ensin kiitos kaikille lohduttavista/kannustavista sanoista. Viikko on ollut raskas ja mieliala on heilahdellut laidasta laitaan... mutta mun mottohan on että periksi ei anneta!
Olin jo kahden vaiheilla jaksanko lähteä Dimonaan kisaamaan ollenkaan. Varsinkaan kun perjantaina koitin vähän maalata tallia siskoni Janikan ja kaverini Kirsin kanssa ja loppupäivän maha olikin sitten enemmän ja vähemmän kipeä. :/
Lauantai aamuna olo oli kuitenkin parempi ja uskalsin lähteä kisoihin. Matias oli laittanu kamat autoon valmiiksi illalla ja autto aamulla laittamaan Masin ja Nasun koppiin. Hannan poimin kyytiin matkan varrelta. Aamusta satoi, mutta kahteentoista mennessä se onneksi lakkasi ja koko päivänä ei sitten tullutkaan enää vettä.
Ensimmäisenä kisoissa oli puomiluokka johon Hanna osallistui Nasulla ja minä Masilla. Masi ei osannut ollenkaan päättää pitäisikö puomit ravata vai hypätä ja mihin ne jalkansa sitten puomien välissä asettelisi. Meno tuntui ihan kaamealta, videolla se ei niin pahalta näyttäny ku miltä tuntu. :D Se olikin valitettavasti ainut video joka musta saatiin kuvattua. Hannan ja Nasun radat sain videolle, tosin vähä huonosta paikasta kun piti kuvata Masin selästä lämmittelyalueelta.
Hanna ja Nasu sijoittuikin 1.sijalle! Osallistujia luokassa oli kahdeksan. Me sijoituttiin Masin kanssa viidenneksi. Ristikkoluokassa Masi teki puhtaan radan. Totesin että on helpompi sovittaa Masi esteiden väliin kun mennään ravissa. Tosin tokavikan esteen jälkeen Masi nosti laukan ja vika hypättiinkin sit laukassa. Siinä luokassa me oltiin Masin kanssa sijalla 1 ja Hanna ja Nasu heti perässä hienosti 2.sijalla! :) Luulin että molemmat teki puhtaan radan, mut videolta näkyy et Nasu pudottiki 5 esteellä puomin.
Hannan ekat kisat ja hyvin meni! :)
Osallistuin vielä Nasulla luokkaan 30-40cm kun olo tuntui ok:lta. Luokassa oli 4 osallistujaa. Multa pakeni yhtäkkiä kaikki voimat jaloista kesken radan ja toivoin vain että Nasu hyppää esteet ja että jaksan pysyä mukana loppuun asti. Osaksi tais johtua jännityksestä, mutta osittain myös siitä että voimat alko olla aika lailla lopussa. Sijoituttiin Nasun kanssa puhtaalla radalla toiseksi! :) Ja saatiin vielä "extraruusuke"/kannustuspalkinto. Blogin lukijat kyllä tietää miksi.
Mä en yleensä tälläisiä asioita nettiin kirjoittele, mutta ehkä olo vähän helpottaa kun saan sen kirjoitettua edes. Alkuviikosta kaikki oli vielä "ihan hyvin", mutta ounastelin jo jotain ikävää, kun sunnuntaina yhtäkkiä alko nipistää vatsasta kesken ratsastuksen. Se kuitenkin meni ohi, mutta tiistai iltapäivällä iski taas karu totuus vasten kasvoja... menin vessaan ja oli tullut veristä vuotoa. Paineltiin Matiaksen kanssa TK:n, kun neuvolasta käskettiin hakea lähete ja mennä Seinäjoelle. No, eihän ne TK:ssa mitään lähetettä suostunu antamaan. Yllättävää! >:( Kipulääkereseptin vain lykkäsivät käteen.
Mulla oli onneksi seuraavalle päivälle aika klo 17.00. Seinäjoen naistentautien poliklinikalle. Ja jos joku ei vielä tajunnut, niin olin siis raskaana. Ja aika Seinäjoelle oli sitä varten kun viikkoa aiemmin ei löytynyt vieläkään sydänääniä ja raskausviikkoja olis pitänyt olla nyt jo 10. Siellä sit totesivat et keskenmeno on tosiaan alkanut ja sikiökin sielä oli ollut joka oli jostain syystä kuollut jo aika varhaisessa vaiheessa. Ottivat mut siis heti osastolle ja aloitettiin lääkkeellinen tyhjennys.
Mä en muista ikinä saaneeni niin kipeää kun silloin sain... jos se olikin henkisesti raskasta niin fyysisesti se oli vielä raskaampaa. Onnea vaan niille jotka haluaa synnyttää ilman kipulääkkeitä. Mä olisin varmaan kuollu ilman niitä! Ekat supistukset tuli aika pian lääkkeen annon jälkeen ja aina kun ne koveni niin porua piti vääntää. SE SATTUI! Hipsin vessaan supistusten välissä Matiaksen kans et saadaan mulle sairaalan housut jalkaan, mut sit yhtäkkiä tuli jotain ja kastu sukat ja kaikki. Kun hoitaja tuli, hän totes et se oli lapsivesi... no, nyt tiedän mitä se on kun se tulee.
Sen jälkeen sain hetken hengähtää kunnes kävin uudelleen vessassa ja sen jälkeen kivut nousi niin korkealle että mua heikotti, oksetti, väsytti... en jaksanu edes itkeä kun olin mennä shokkiin. Veri meinas lakata kiertämästä kropassa ja käsiä ja jalkoja, jopa kieltä alko pistellä. Ja vaikka kuinka yritin olla rentona niin ei onnistunu. Tuntu et jalat vaan alkaa krampata. Siinä vaiheessa sain onneksi kipupiikin ja viikset naamalle jotta saan lisähappea. Sitten tilanne alko rauhottua. Olin ihan lopussa siinä vaiheessa ja mietin että tältäkö mummusta tuntui kun hän makas kipuineen kuolinvuoteella mahaansa pidellen...
Kun jaksoin, kävin taas vessassa ja siinä vaiheessa sit tuli istukka ym. ulos. Sen jälkeen kivut helpotti ja tavallisia menkkakipuja kummempia ei enää onneksi tullut. Matias lähti yhdeksän aikaa illalla kotia, kun elukat piti hoitaa. Mä jäin yöksi osastolle. Torstaina päivällä pääsin sit kotiin kun oli tsekattu et kaikki oli tullut ulos. Kirjaimellisesti tuli "tyhjä olo".
Eihän tuo nyt suunniteltu raskaus ollut, mutta mulle tuli ensimmäinen keskenmeno tämän vuoden maaliskuussa. Se oli tuulimuna ja kivut ei ollu ollenkaa niin pahat vaikka silloinkin tyhjättiin lääkkeellisesti Seinäjoella. Mutta että jo toinen kerta samalle vuodelle ja tää tuntu joka lailla paljo pahemmalta... nyt mua odottaa ainaki 1 oma lapsi taivaassa kun täältä joskus lähden.
Ja laittoi tämä muutenkin miettimään asioita ihan eri tavalla kuin tähän asti. Mähän en siis ole koskaan halunnut lapsia ja ne on aihettanu mussa enemmän ällötystä kuin että olisin halunnut mennä niille lällyttelemään ja lepertelemään. Kun ensimmäisen kerran tajusin olevani raskaana olin ihan paniikissa. Toivoin ja rukoilin että se vain katoaisi pois... ja niinhän siinä tavallaan kävikin... mutta aloin jo tottua ajatukseen, koska se meni kesken vasta 11 viikolla. Ja sen jälkeen en pitänyt ajatusta lapsesta enää niin pahana ja jotenkin aloin osata suhtautua toistenkin lapsiin eri tavalla.
Kun ny sitten plussasin toisen kerran, niin enemmän sitä tuli hienoinen hymy naamalle kuin paniikki tai pelko. Kuitenkin kun odotus selvisi alkoi TAYSin lääkäri ja oma äiti hokea, että en mä jaksa sitä hoitaa. Kun on tuo aivovamma ja kaikki muutkin vammat ja kun mä tarvin itsekin lepoa päivittäin jotta jaksan... Siksi toivoin, että tämä ei menisi kesken vaikka tiesin jo siinä vaiheessa että sydänääniä ei ollu lyödetty. Nyt kaikki vain hokee, että mun ei saa yrittää tulla raskaaksi vaikka nyt ensimmäistä kertaa elämässä on sellainen olo et olisin valmis siihen. Ja kaksi keskenmenoa takana... pelottaa että jos mä nyt odotan vuoden tai jopa useamman niinku ne olettaa, niin mitä jos en pystykkään enää sitten tulemaan raskaaksi jos nytkin on jo näin vaikeaa. Ja onhan Matiaskin jo viiden vuoden päästä 38v.!
Ja tiedän, että tällä elukkamäärällä ja Matiaksen nykyisen kotona olon määrällä en luultavasti ehkä jaksaisikaan vauvaa. Ajattelin ensin jopa, että ehkä sitten kun noita eläimiä vanhimmasta päästä on muutama menny sateenkaarisillalle... mutta miten uskallan odottaa? Koiratki voi kaikki elää vielä vaikka 10v.! Joten nyt oon jopa pienessä päässäni tullu siihen tulokseen, että tilanteen vaatiessa luovun sitten mieluummin muutamasta eläimestä... minä joka ajattelin aina että ennemmin meiltä lähtee laps ku yksikää elukka ikinä! Mitä mulle on tapahtunu...? Enhän mä tunnista ittiäni enää ollenkaa...
Saatiin komia keli ja mentiin Hannan kanssa treenaamaan kentälle vielä viimeisen kerran ennen kisoja. Lämmiteltiin ensin hepat ravissa ja käynnissä ja sitten hypättiin lämmittelyksi pari yksittäistä estettä. Sitten kokeiltiin ensimmäistä kunnon rataa. Esteet oli n. 40-50cm pystyjä ja Masista ihan huomasi miten se heräs! Tähän asti kun se on hyvin rauhaisessa tahdissa tallustellut ristikoiden yli. Parissa hypyssä jäin ensin pahasti jälkeen ja melkein omassa suussa tuntui miten nykäisin Masia suusta. x/ No, aloin kuitenkin päästä paremmin mukaan hyppyihin ja saatiin ihan kelpo rata aikaan. Laukassa vaan ei meinaa Masi kääntyä riittävän ketterästi. Voi siis olla (radasta riippuen), että mennään kisoissa rata ravilla kun kisakenttä ei kovin suuri ole.
Näin hienosti Nasu osaa hypätä kun saadaan osaava kuski selkään (kuva vuodelta 2007)
Hanna kokeili kans Nasun kanssa, mutta pienellä okserilla Nasu loikkaskin niin ison hypyn että Hanna mätkähti alas. :/ Laitoin Hannan hyppäämään pienemmän pystyn vaikka Hanna ensin meinas että ei uskalla hypätä enää. Totesin vain että se on nyt pakko hypätä tai ei uskalla hypätä enää koskaan. Ja niin vaan ne pomppas sen esteen yli. Vaihdettiin sitten niin, että mä kokeilin mennä Nasulla sen radan. Satula oli valunut eteen joten ei ihme että sielä oli hankala pysyä. Ja toiseksi, Nasu hyppäs ne pystyt todella isosti. Mullakin meinas olla ensin vaikeuksia päästä hyppyihin mukaan! Varsinki kun olin menny ensin paljon isommalla Masilla jonka hypyt on ihan erilaisia.
Laskin esteet sitten ristikoiksi ja Hanna sai mennä Nasulla radan niin. Ja sovittiin että kisoissa Hanna menee radan ravissa niin ehtii paremmin mukaan esteiden välissä. Nasu kun vähän innostuu laukassa ja esteet tulee vastaan aika nopeasti. Hyppäsin Masillakin vielä ristikkoradan ja totesin että osallistun Masilla ristikkoluokkaan. Ihan vaan senkin takia että hepan ja omat taidot riittää paremmin siihen. Kisoissa kun kuitenkin osa keskittymisestä katoaa kisajännityksen takia...
Minä ja Nasu -08 kun Nasu oli mulla kesällä hoidossa
Loppuverkaksi kierrettiin taas Koivistonlenkki jotta heppaset sai ravata vapaammin ja saatiin hyvät loppukäynnit perään. Niin ja molempien jalat viilennettiin treenin jälkeen vaikka Masilla sitä nestettä vain takasiin vähän tuli. Koitan saada viikolla hierojan kiinni, koska Masin selkä on vähän kipeytynyt. Sen oma satula ei sovi sille ja oon käyttänyt nyt sit rungotonta joka ei kyl todellakaan oo hyvä estehyppelyyn.
