perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kamilla ratsastusta ym.

Lara-poni tuli meille laitumelle keskiviikkona. Laitettiin se ensin yksin omaan aitaukseen, niin sai tutustua poikiin aidan yli. Eipä sitä tosin ruunat paljo kiinnostanu. Torstaina Laran omistajat tuli liikuttamaan sitä ja mäkin sitten ajattelin mennä samalla vähän Kamilla. Menin ensin laitumella, mutta siä kun on ylä ja alamäkeä koko ajan, niin lähdettiin sitten tekemään pieni maastolenkki. Kami meni tosi hienosti. Kerran takasi tullessa säpsähti jotain, mutta muuten ei mitään. Pääsin kokeilemaan pienen pätkän laukkaakin ja voi että se laukka on kiva. Ja poni niin herkkä!

Kun sain Kamin hoidettua ja takasi laitumelle, sain kokeilla vielä Laraakin. Se ei meinannu mennä laitumellaan millää yhteen nurkkaan ja tinttaili oikein urakalla. Mutta minähän ratsastin niin kauan että se meni sieltä kumpaankin suuntaan. Sitten lähdettiin käymään vielä joentiellä. Pääsin kokeilemaan laukkaakin. Enemmän Lara säpsyi ku Kami, mutta varmasti uusi ympäristö viä jännittää. Ja samassa kohtaa missä Kami säpsähti, Lara teki täyden stopin ja vielä laukasta. No, siinä sitten hinkattiin sitä kohtaa niin kauan että se päästiin ravilla. Sen jälkeen Laran omistajat talutteli Laran kyytissä vielä joitain tuttujen tyttöjä. Ratsastuksen jälkeen laitettiin Larakin poikien kanssa samalle laitumelle. Emppu päätti heti, että Lara on sitten hänen tyttöystävänsä ja Kamilla ja Masilla ei ollu asiaa sen lähelle. >:)

Tänään oli mun ja Kamin eka ratsastustunti. Laittelin Kamin kuntoon ja käveltiin Sorvariin. Hippasen mua jännitti, mutta autoja ei onneksi tullu. Kentällä Kami sitten kokeili ensin, että tarviiko sen mun kanssa muka oikeesti tehdä jotain. Mullahan on kumma kyllä taidot taas ihan ruosteessa. Aluksi mun pohkeet ei menny ollenkaa läpi ja Kami vaan puski eteenpäin taipumatta. Kun mulle riittävän kauan hoki, mitä mun pitää siellä selässä tehdä niin johan alkoi poni toimia. Ja sitten se menikin tosi hienosti! Harjoiteltiin ihan vaan kulmiin ratsastamista ja taipumista ympyrällä sekä käynnissä että ravissa. Loppuun kokeiltiin laukkaakin ja sekin tuntui tosi kivalta. :) Katja on kyllä tehny ihmeitä kuukaudessa. Kami on todella herkkä ja fiksu ratsun alku. ♥

Mun hieno varsani ♥
 
Kotimatkalla

Meinattiin mennä vielä ajamaan Masilla, mutta siltä olikin lähteny toinen takakenkä irti. Ei kyllä mikää ihme eilisellä riehumisella. Kengittäjä toiv. tulee jo huomenna.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!