maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hevostelua oikein olan takaa (videoita)

Oltiin sovittu serkkuni Hannan kanssa, että meen sunnuntai aamuna sinne ja harjoitellaan taas joitain juttuja hänen shettisorivarsan kanssa. Otin tutulta saamani valjaat mukaan joihin olin tehny vähä lisää reikiä edellisen sovituskerran jälkeen. Nyt ne saikin jo kiinni Dumlen mahan ympäri kunnolla. Dumlen kanssa touhailusta voitte lukea lisää TÄÄLTÄ! Alla pieni videokooste jonka tein aikani kuluksi. :P


Dumlen harjoitusten jälkeen kysyin Hannalta, että tulisko se kokeilemaan mun kanssa Kamille kärryjä perään. Ja lupashan se. :) Hieman mua jännitti, mutta ihan turhaa se oli tälläkin kertaa. Kerta kerran jälkeen oon onnellisempi jotta mulla on noin fiksu varsa. Ensin annoin Kamin vähän tutustua kärryihin. Sitten käveltiin vähän matkaa niin, että minä vedin kärryjä ja Hanna taluttin Kamia kärryjen vieressä. Halutessaa Kami sai tehdä lähempää tuttavuutta kärryihin. Sitten kokeiltiin laittaa kärryt perään. Laitettiin vaan aisat aisalenkeistä läpi eikä kiinnitetty niitä sen kummemmin. Ihan vaan sen takia jos Kami pelästyy tai jotain niin saadaan ne äkkiä pois.

Lähdettiin kävelemään naapuriin asti ja kaikki meni ok käännökseen asti. Kami meinas kääntyä vähän turhan vinkiää ja aisa pökkäs sitä kaulaan ja sitähän se sit pelästyi. Käskin Hannan päästää irti ja pidätin Kamia niin paljo ku jaksoin ja kyllä se sit onneksi pysähtyikin muutaman askeleen jälkeen. Kärryt oli perässä miten sattuu toisella sivulla ja toinen aisa tuli Kamin selän yli. Hanna otti kärryt pois ja laitettiin ne perään uudestaan. Sitten taas mentiin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Käytiin omassa pihassa kääntymässä ja käytiin viä toisen kerran naapurin risteyksessä ja pidin huolen että aisa ei pääse pökkäämään kääntyessä uudestaan ja hyvin loppu sitten menikin. Vähän Kami kuunteli kärryjen kolinoita kun ne osui monttuihin, mutta mitään hepuleita ei niistä saanut. Kokeiltiin muutama askel raviakin, sekin sujui. Tässä todistusaineistoa, että Kami on oikeesti vetäny nyt kärryjä. ;)

Onnistuneen kärryttelyn jälkeen tuumattiin Hannan kanssa, että voitaisiin vielä mennä lämppäri paapoilla maastoon (Rambo ja Masi). Heitin Hannan kotia ja jonkin ajan päästä tuli viesti, että olivat lähteneet meillepäin. Hain Masin ja laittelin sen kuntoon ja olin just ja just valmis kun H&R ilmestyivät pihaan. Lähdettiin kiertämään Jerkun lenkki ja sitten paineltiin vielä muutama km Hautsikkaan. Masi viskeli välillä ihan tuskassa päätään, kunnes tajusin että se johtui siitä kun Rambon kavioista lensi hietaa/kiviä. Hieman herkkähipiäinen tuo otus.... :D N. 10km lenkille tuli pituutta (H&R:lle 13km ku kävelivät ensi meille) ja Masi parka oli sen jälkeen ihan hikinen. Rambon onki hyvä paahtaa, kun se on klipattu. Ei nouse pienestä hiki. Masin päätin sitten oikein pestä lenkin jälkeen ja arvatkaas miltä se näytti kun se piehtaroi heti perään hiedassa.... x)

Olin just päässy tupaan, kun Janika soitti että olis kans halunnu ratsastamaan. Totesin sitten, että voihan se tietty Nasulla tulla tekemään pienen lenkin. Mä lähdin mukaan kävellen Mincan ja Venlan kanssa. Tehtiin n. 2,5 km lenkki. Kuvasin lenkin videolle. :)

 
Kun Janika oli hoitanut Nasun, lähdettiin vielä kääpiöiden kanssa lenkille. Voin kertoa, että kaiken tämän jälkeen olin melko väsynyt. zzZZ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!