maanantai 14. tammikuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Taipaleen tilan Lauralta.

11 faktaa minusta

1. Olen valmistunut merkonomiksi keväällä 2005.
2. Koulun jälkeen oli töissä vuoden vanhempieni yrityksessä. Sen jälkeen olen ollut
sairaslomalla, eli jo 6,5v.
3. Kaadoin traktorin 16-vuotiaana ja sain pahat vammat ympäri kehoani.
Mm. 3 lannenikamaa, kylkiluita ja leuat murtui kolmesta kohtaa.
Lisäksi sain keskivaikean aivovamman ja paljon pehmytkudosvammoja joista
muistuttavat arvet ympäri kehoa. (Tämän vuoksi olen "eläkeläinen".)
4. Menin kihloihin 20.06.2003 ja naimisiin15.10.2004.
5. Ostimme tämän tilan sykyllä 2011 ja suurin haaveni toteutui. Pääsin
takaisin kotikylääni Hyyppään jossa vietin koko lapsuuteni.
6.Ostin ensimmäisen koirani 2003. Se oli paperiton saksanpaimenkoira Ebbe.
7. Ebben kanssa kokeiltiin tokoa ja agilityä josta sitten sainkin kipinän tavoitteelliseen koiraharrastukseen.
8. Olen muuttanut pois kotoa 17-vuotiaana kihlauduttuani Matiaksen kanssa. Asuimme Kalkunmäessä paritalossa. Olen asunut myös 1,5v. appivanhempien tilalla Sahankylässä, ostanut lapsuuden kotini -05 ja myynyt sen vuoden asumisen jälkeen, bunkannut appivanhempien toisessa okt:ssa, keskustassa yksiössä ja sitten ostimme omakotitalon keskustasta. Siellä asuimme 4,5v. kunnes oli pakko vain päästä takaisin Hyyppään. Tämä on se paikka joka tuntuu kodilta. ♥
9. En ole koskaan halunnut lapsia, mutta kahden vuonna 2012 tulleen keskenmenon jälkeen (ei suunniteltuja raskauksia) ajatukset on hiljalleen muuttunut myönteisempään suuntaan.
10. Kärsin jatkuvasti unettomuudesta ja päänsäryistä.
11. Kävin kevään 2011 yksityisillä ratsastustunneilla ja nousin puskaratsastajasta HeB tasolle. :P
 
Vastaukset Lauran kysymyksiin
 
1. Minä vuonna ostit/sait ensimmäisen oman hevosesi?
Vuonna 2004, joulun välipäivinä tuli eestinhevostamma Rini.
 
2. Mikä on suurin kilpailusaavutuksesi hevosten kanssa?
Varmaan se, että ylipäätään kerran uskalsin Rinin kanssa seurakisoihin. :D Toki pienistä tallikisoista on tullu useampi voitto.
 
3. Mainitse yksi ominaisuus hevosessasi/hevosissasi jonka muuttaisit (yksi jokaisesta, jos hevosia useampi)?
Masi = maastossa kyttäily
Nasu = sen idioottipää kohtaukset jolloin kaikki muka vie siltä vähintään hengen
Kami = Kamista on vaikea keksi mitään... jos ny ettimällä ettitään niin taluttaessa edelle kiilailu joskus
 
4. Mainitse yksi ominaisuus itsessäsi jonka muuttaisit?
Äkkipikaisuus.
 
5. Mikä hetki tähänastisessa elämässäsi on ollut onnellisin?
 Se kun saatiin tämä oma pieni maatila. ♥
Ja vuodenpäästä myönnettiin ansionmenetyskorvaukset.
Iso ♥ yläkertaan, joku siel pitää huolta!
 
6. Mitä vielä haluat elämässäsi saavuttaa?
 Kamin kanssa seurakisat.
Ja oppia paljon lisää koirien ja hevosten koulutuksesta.
 
7. Hevonen päämerkillä vai ilman? Jos päämerkillä, niin millä päämerkillä?
Päämerkillä! Mitä isompi, sen parempi. Ei silti silmien yli ulottavua.
 
8. Rakkain hevosystäväsi vuosien varrelta? huom! vain yksi! Mikä siitä tekee erityisen?
Lv-r. Danilo. Se oli mun elämäni hevonen. Sillä ja mulla oli erityinen side.
Me melkein luettiin toisemme ajatukset.
 
 
9. Oletko tyytyväinen elämääsi juuri nyt?
Todellakin!
 
10. Jos lähdet ulos lauantai-iltana, millaisesta ohjelmasta iltasi todennäköisesti koostuu?
Ehkä leffa tai biljardin pelaamista ja roskaruokaa jossain.
 
11. Minkä merkkinen auto sinulla on? (jos ei ole autoa, niin mikä on lempiautomerkkisi?)
Toyota Avensis. Tosin uusi auto hakusessa.
 
Haastan seuraavat:
 
Ja teille seuraavat kysymykset:
 
1. Millainen olisi unelmalomasi?
2. Voisitko kuvitella hevoset ammatiksesi?
3. Jos olisi pakko valita toinen, kumman ottaisit lemmikiksesi: käärme vai hämähäkki? :P
4. Oletko käynyt ulkomailla? Missä?
5. Kulutatko aikaasi enemmän tv:n vai tietokoneen ääressä?
6. Mikä on lempikoirarotusi?
7. Jos haluaisit muuttaa jotain kodissasi, mitä se olisi?
8. Kissa vai koira?
9. meinaa loppua kysymykset kesken... :D pelaatko pelejä Facebookissa? :D
10. Koukuttavin peli facessa?
11. Mitä haluaisit hankkia hevosellesi juuri nyt?

3 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. :) Voihan fb-pelit. :D Mä en muista horisinko jo tänne, etten löydä sua fb:stä. :( Olis kiva olla fb-kamujakin. :)

    Mä en tiennytkään, että oot kunnolla saanut tälliä. :s Varmaan oli pitkän pitkän aikaa hurjia kipuja tuon traktorin kanssa kaatumisen jälkeen.. :s Hui! Joskus aikaisemmin bongasin täältä blogista, että sulla on aivovamma, mutta ajattelin että se on jokin synnynnäinen. Miten muuten tuo näkyy normaalissa arjessa? Ajattelin, kun ei susta yhtään ulospäin mitään huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun on pitäny ettiä sua facesta mutta unohdin että millä nimellä sut sieltä löysi! :D

      Itseasiassa heti onnettomuuden jälkeen ei juurikaan ollut kipuja. Ensinnäkin olin yhden 3vk niin kovilla särkylääkkeillä. Kivut on alkanu ja pahentunu sitten vasta myöhemmin ja pahoin pelkään, että mitä enemmän tulee ikää sen huonommaksi menee.
      Tuo aivovamma onkin siitä hankala juttu, kun se ei näy päällepäin. Sen takia jouduin vuosikaudet tappelemaan vakuutusyhtiön kanssa, kunnes syksyllä viimein alkoi asiat selvitä.

      Mulla on seuraavia oireita:
      •epänormaali väsymys ja rasituksen sietokyky (kuormitun todella pienistä jutuista ja mun pitäis jaksottaa tekemiseni max. 4h pätkiin ja sitten muistaa levätä ja kun joudun tekemään jotain mikä vaatii aivoja niin puolenkin tunnin pinnistely laukaisee päänsäryn)
      •tarkkaavuuden ylläpidon ja keskittymisen heikentyminen
      •muistitoimintojen häiriöt, erityisesti lähimuistin heikentyminen
      •aloite- ja suunnittelukyvyn heikentyminen
      •toiminnan ja ajattelun hidastuminen ja juuttuminen (saatan toistaa itseäni ja usein mun on vaikea ymmärtää suullisia tai kirjallisia ohjeita, opin paremmin kun joku näyttää miten pitää tehdä)
      •sanojen löytämisen ja sanattoman viestinnän ymmärtämisen vaikeus
      •toimintojen, tunteiden ja käyttäytymisen hallinnan vaikeudet, kuten ärsykeherkkyys, äkkipikaisuus, ärtyneisyys, arvaamattomuus, korostuneet mielialan vaihtelut
      •luonteen muutokset, luonteenpiirteiden korostuminen
      •arviointikyvyn ja kriittisyyden heikentyminen
      •ajattelun muuttuminen konkreettiseksi ja lapsenomaiseksi
      •erilaiset fyysiset oireet, kuten lievät tasapainohäiriöt, päänsärky, unihäiriöt ja lievät puheen vaikeudet
      Tuossa näin niinku ens alkuun pieni yhteenveto. Oishan mulla sivu kaupalla tekstiä mitä kaikkea tuo vaikeuttaa. Esim. kaupassa käyminen on mulle tosi raskasta ja usein tekis mieli vetää itkupotkuraivari kaupan lattialle, kun ei vain jaksa keskittyä siihen mitä pitäis ostaa jne.

      Poista
  2. Kuulostaapas aikamoiselta. Varmaan on ollut hankala tapella tuossa asiassa vakuutusyhtiön kanssa.. Toivottavasti kivut pysyy aisoissa. Onko muuten tuosta vammasta ollut jotain hyötyä esim. hevosen selässä?

    Nyt löydyn facebookista Weppu Lampen nimellä. Me otettiin Tiin isoisoäidin sukunimi niin on kaikilla sama. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!